Jenni Rainola, Kosmetologi

Olen valmistunut kosmetologiksi omnian ammattiopistosta kesäkuussa 2010. Heppatyttönä haaveissa oli ratsastuksenopettaja tai hevosenhoitaja, yläasteella tilanne muuttui ja kiinnostuin kosmetologin ammatista. Kauneudenhoitoalan perustutkinnon aloitin omniassa vuonna 2007 ja valmistuin kosmetologiksi 2010. Jo ammattikouluaikoina tuli heitettyä ilmaan oman yrityksen perustaminen ja niimpä valmistumisen jälkeen aloin toteuttamaan omaa yritystä loppuvuodesta 2010. Kauneuspiste Joanna avattiin 15. joulukuuta 2010 ja toimii kodin yhteydessä Espoon Karakalliossa. Kauneudenhoitoala kehittyy hurjaa vauhtia ja kokoajan tulee uutta. Haluan kehittyä ja kouluttautua työssäni jotta voin palvella asiakkaitani aina paremmin. Minulle on tärkeää palvella asiakas parhallaa mahdollisella tavalla, tehdä työni hyvin ja tarkasti jotta asiakas on aina tyytyväinen lopputulokseen.